sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Ilmari Vouvila( Soronen Martti Ilmari) 27.6.1916-20.3.1975


Ilmari Vouvila( Soronen Martti Ilmari) 27.6.1916-20.3.1975 Hautapaikka Tampere Messukylä hautausmaa. Alli Kuusinen ja Kalle Päätalo.


keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kirvestie 22: Kalle päätalon kotitalo Tampereella

 






                        Kalle Päätalon kotitalo Tampereen Viialan alueella. Kuvattu 3.5.2017.

                                            Vilusenharju

torstai 2. helmikuuta 2017

Jalavan kauppa (Taivalkoski)




Taivalkoskella on suomen vanhin kauppa(Yle areena juttu)
Jalavan kauppaa Taivalkoskella hallitsee jo viides sukupolvi. Suomen vanhimman kaupan juuret yltävät vuoteen 1883, kun vienankarjalainen laukkukauppias perusti puodin aikoinaan.

Jalavan kauppakartanon laajennus

Vuonna 1997 kesällä tehtiin Jalavan kaupan laajennus. Hirsikehä siirrettiin Jakkilanmäeltä nykyiselle paikalle. Sitä jouduttiin kengittämään alimmaisten hirsien lahovikojen vuoksi. Rakentaminen pyrittiin toteuttamaan jo paikalla olevan rakennuksen mukaisesti. Esimerkiksi ulkovuorilaudoille piti höylärin tehdä ensin sopivat terät, jotta laudoista saataisiin samaa profiilia kuin alkuperäisessä rakennuksessa. Mieleenpainuvimpia sanontoja rakennuttajalta oli rakentamisen alkuvaiheelta toteamus: "Sitten ei saa pojat tehdä liian hyvää jäläkeä." Tarkoistushan tässä oli kuitenkin saada laajennus tehtyä niin, että se sulautuisi päärakennukseen niin hyvin, että laajennusta ei siitä tietämätön edes huomaisi.